Kuviin ikuistettua perherakkautta

Liisa ja Lauri Kaijala 1910-luvulla. Kuvan suurennoksesta erottuu, että Lassella on kädessään taskukello. Se on kenties annettu hänelle leluksi kuvanoton ajaksi.
Kuva: Yksityiskokoelma.

Ilmari ja Aksa Kaijalalla oli kaksi lasta, vuonna 1913 syntynyt Liisa ja vuonna 1918 syntynyt Lauri, jota kutsuttiin Lasseksi. Kumpikin syntyi Turussa. Lapset olivat usein isänsä taideteosten aiheina, kuten puolisokin.

Liisa Matilda Kaijala opiskeli Sibelius-akatemiassa musiikinopettajaksi. Musiikillisen uransa ohella Liisa työskenteli nuoresta lähtien perheen hattukaupassa Turussa. Hän myös esiintyi mielellään esimerkiksi sukujuhlissa laulaen ja pianoa soittaen.

Eläkevuosinaan Liisa omistautui monien muiden harrastustensa ohella vaalimaan isänsä taiteellista perintöä. Hän keräsi mittavan kokoelman Ilmari Kaijalan teoksia ja oli myös mukana järjestämässä Kaijalan taidetta esitelleitä näyttelyitä. Suuren osan kokoelmastaan Liisa lahjoitti sittemmin museoille.

Teini-ikäinen Liisa Kaijala muodikkaassa polkkatukassaan.
Ilmari Kaijala: Liisa ja kissa, 23.8.1927. Lyijykynä paperille.
Kuva on julkaistu Ludvig Wennervirran kirjassa "Mestariipiirtäjä Ilmari Kaijala".

Liisa lahjoitti myös Paattisten aluetalolle teoskokonaisuuden, joka koostui muun muassa perhe- ja lapsiaiheisista piirroksista. Erään Kaijalan suvun jäsenen mukaan Liisa oli valinnut lahjoittamansa teokset sitä silmällä pitäen, että aluetalolla aikoinaan sijainneen terveysaseman odotushuoneesssa istuneiden asiakkaiden mieliala olisi piristynyt kuvia katsellessa. Turun kaupungin omistaman aluetalon toiminnan hiipumisen jälkeen vuonna 2011 teokset siirrettiin Turun museokeskuksen suojiin.

Lasse Kaijala noin 3-vuotiaana vuonna 1921.
Ilmari Kaijalan piirtämä postikortti sarjasta Naantalin pientenlastenkodille.
Turun Kivipaino Oy.
Yksityiskokoelma.

Liisa Kaijala oli hyvin pidetty henkilö, herttainen, sivistynyt ja hauska ihminen, jolla oli kaikille kohtaamilleen lähimmäisille jotain myönteistä sanottavaa. Liisa ei koskaan mennyt naimisiin eikä hänellä ollut lapsia. Hän kuoli 97-vuotiaana Turussa vuonna 2010.

Liisan rakas pikkuveli Lasse harrasti urheilua, erityisesti jalkapalloa Turun Riennossa ja Turun Palloseurassa. Hän suoritti ylioppilastutkinnon ja sai valkolakkinsa keväällä 1940.

Lauri Kaijala vuonna 1940.
Kuva: Turun museokeskus/Atelier Irmelin

Alun perin valoisista tulevaisuudennäkymistä huolimatta Lassen kohtalo oli traaginen. Hän nimittäin kaatui 22-vuotiaana jatkosodassa, Viipurin valtauksen yhteydessä Säiniössä 29.8.1941. Vänrikki Lauri Kaijala on haudattu Turun hautausmaan sankarihautaan.

Ilmari Kaijala: Lauri Kaijala, 14.1.1940. Lyijykynä paperille.
Kuva on julkaistu Ludvig Wennervirran kirjassa "Mestaripiirtäjä Ilmari Kaijala".

Teksti: Viivi Vuorinen

Punainen huone

Edwin Lydén piirsi v. 1908 kaksi lähes samanlaista teosta Pinellan Punaisen huoneen taiteilijoista. Tässä versiossa Lydén itse istuu oikealla ilmeisesti piirtämässä. Hänen vieressään seisoo Ilmari Kaijala. Piirroksen muut henkilöt ovat Santeri Salokivi (vas.), Emil Rautala ja Ragnar Ungern.
Edwin Lydén: "Röda rummet 1907", valm. 1908. Tussi paperille. Ateneumin taidemuseo.
Kuva: Kansallisgalleria.

Runsaat sata vuotta sitten Turun taide-elämässä käyttöön otetusta sanaparista "Punainen huone" muodostui vähitellen käsite. Se viittasi Porthanin puistossa sijaitsevan ravintola Pinellan eteläpäädyn huoneeseen. Siellä Ilmari Kaijalalla taiteilijaystävineen oli tapana kokoontua keskiviikkoisin keskustelemaan ja muutoinkin viihtymään noin vuodesta 1905 lähtien.

Punaisen huoneen taiteilijaryhmän kantajäseniä olivat Kaijalan lisäksi Edwin Lydén, Emil Rautala, Santeri Salokivi, Ragnar Ungern ja hieman muita myöhemmin joukkoon liittynyt Weikko Puro. Myös muita taiteilijoita osallistui ryhmän kokoontumisiin, mutta satunnaisemmin. Joukon jäseniä yhdistivät samantyyppinen tausta ja kiinnostuksen kohteet. He olivat myös suurinpiirtein samanikäisiä, ja monet heistä olivat käyneet Turun taideyhdistyksen piirustuskoulun.

Ryhmän nimen alkuperästä liikkuu kahdenlaisia tarinoita. Monien mukaan nimi perustui Pinellan huoneen sisustuksen punaisiin sävyihin. Hiukan harvempien mielestä nimi viittasi myös August Strindbergin samannnimiseen romaaniin ja sen yhteiskunnallisiin teemoihin.

Weikko Puro, joka teki mittavan uran toimittajana, kirjoitti muistojaan Punaisen huoneen taiteilijoista Varsinais-Suomen maakuntakirjaan vuonna 1928. En malta olla siteeraamatta muutamaa kohtaa, joissa hän luonnehtii ystäviään:

Keskustelijana oli heistä loistavin Eemil Rautala, joka aina on tavattomalla helppoudella ja vilkkaudella kyennyt seuraamaan taiteen kehitystä ja sen erilaisia vaiheita. (...)
Edwin Lydén (...) oli jo silloin se erikoislaatuinen keskustelija, jollaisena hänen lähipiirinsä on oppinut hänet tuntemaan ja josta syystä kaikki pirteän seuraelämän ihailijat häntä ylistävät. (...)
Salokiven henkinen maailma on ollut auringonpaisteen valaisema. Hänen hyväntuulisuutensa nojautuu hyvään ja osaaottavaan sydämeen. (...)
Harras ja vakaa Ilmari Kaijala istui punaisessa huoneessa pöydän ääressä tavallisesti hvyinkin vaiteliaana ja piirustella väänsi karrikatyyrinomaisia kuvia kerhokumppaneistaan.

Tuulispää-lehdessä v. 1910 julkaistu Weikko Puron näkemys Ilmari Kaijalasta.*

Weikko Puro myös huomauttaa, että Punaisen huoneen ryhmä ei kokoontunut ja toiminut pelkästään Pinellassa. He muun muassa järjestivät yhdessä näyttelyitä ja opintomatkoja. Kesäisin miehet matkustivat keskenään usein Ruovedelle  piirtämään, maalaamaan ja nauttimaan maalaiselämästä ajalle tyypillisessä kansallisromanttisessa hengessä.

Ryhmän ensimmäinen yhteisnäyttely järjestettiin vuonna 1909 Turun taidemuseossa. Turun Sanomissa 22. syyskuuta olleen ennakkojutun mukaan Kaijalalta oli näyttelyssä mukana lyijykynäpiirustuskokoelma, joka käsitti "10 karakteeri kuwaa". Kaikkiaan näyttelyssä oli satakunta työtä kahdeksalta taiteilijalta.

Turun Sanomat julkaisi näyttelystä syyskuussa arvostelun kolmessa osassa otsikolla Nuorten taiteilijain näyttely. Se oli suurimmaksi osaksi myönteinen, mutta osa taiteilijoista ja heidän töistään on siinä mainittu vain ohimennen, kuten oli laita esimerkiksi Ilmari Kaijalan kohdalla: hänen piirustuksistaan sanotaan vain, että jotkut niistä olivat "pirteästi piirrettyjä".

Åbo Underrättelser puolestaan muun muassa sotki nimet penseässä näyttelyarvostelussaan 10. lokakuuta 1909. Nimimerkki "Volens" nimittäin mainitsi siinä yhtenä taiteilijoista "Frans Kaijalan", joka ei suinkaan ollut taiteilija vaan tunnettu toimittaja ja Ilmarin isoveli. Arvostelija nostaa kirjoituksessaan esiin yhden Kaijalan piirroksista: "Bland Kaijalas små blyertsteckningar utmärker sig violinspelsbiten genom prägnans och schwung i rörelsen."

Vuosien kuluessa Punaisen huoneen nuoret taiteilijat toki tulivat entistä paremmin ymmärretyiksi, ja he kaikki jättivät aikanaan omalla tavallaan merkittävän jäljen turkulaiseen taide- ja kulttuurihistoriaan.

Pinella keväällä 2016. Punaisen huoneen ryhmä kokoontui vuodesta 1905 lähtien säännöllisesti noin kymmenen vuoden ajan rakennuksen vasemmanpuoleisessa päädyssä sijaitsevassa huoneessa.
Kuva: Viivi Vuorinen.

Edwin Lydénin tuokiokuva Pinellasta, julkaistu Tuhkimus-lehdessä marraskuussa 1911.**
Lydén on piirtänyt itsensä kuvaan taustalle.
Piirroksen alla oleva teksti kuuluu:
Herra A: - syötyämme tarpeeksi sanomme: Me olemme ravitut! Miten sanotaan silloin kun olemme tarpeeksi juoneet?
Herra B: - silloin sanoo neiti meille hyvin kohteliaasti: kello on yksi, olisivatko herrat hyvät ja menisivät kotiin nukkumaan!

Teksti: Viivi Vuorinen

Lähteitä:
Raimo Aarras: Edwin Lydén. Taidehistoriallisia tutkimuksia 5. Taidehistorian seura. Helsinki 1980.
Punainen huone (useita kirjoittajia). Turun taidemuseo; Turun taideyhdistyksen 92. vuosinäyttely; näyttelyluettelo. Turku 1988.
Weikko Puro: Punainen huone. Varsinais-Suomen maakuntakirja I.  Turku 1928.
Ludvig Wennervirta: Mestaripiirtäjä Ilmari Kaijala. Helsinki 1947.
Turun Sanomat 22.9, 26.9, 28.9.ja 30.9.1909.
Åbo Underrättelser 10.10.1909.
*Kuvalähde: Kansalliskirjaston digitoidut aineistot, Tuulispää, 02.12.1910, nro 48, s. 5
http://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1005543?page=5
**Kuvalähde: Kansalliskirjaston digitoidut aineistot, Tuhkimus, 25.11.1911, nro 4, s. 5.
http://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1004355?page=5

Hatut ja lakit

Kaksi naista hattuineen ja voimakkaine profiileineen on piirretty lempeästi karrikoiden.
Ilmari Kaijala: Kaksi naista, n. 1930-luku. Lyijykynä paperille. Yksityiskokoelma.
Kuva: Tommi Vuorinen.

Ilmari Kaijalan puolisolla Aksa Kaijalalla oli hattukauppa Turussa. Se sijaitsi Eerikinkadun ja Kristiinankadun kulmassa, St. Erikinä tunnetussa rakennuksessa.

Alexandra Englund oli perustanut liikkeen vuonna 1910. Se toimi aluksi Aurakadulla ja muutti St. Erikiin rakennuksen valmistuttua noin vuonna 1913. Rakennuksen sisäpihalle nousi hattutehdas.

Aksa Kaijala oli mukana liikkeen toiminnassa sen alkuajoista lähtien, mutta omistajaksi hän tuli vasta Alexandra Englundin kuoltua vuonna 1930. Pienenä mutta mukavana sivujuonteena mainittakoon, että Aksa Kaijala lahjoitti Ilmari Kaijalan läheisiin taiteilijaystäviin kuuluneen Edwin Lydénin lapsenlapselle tämän kertoman mukaan aikoinaan ylioppilaslakin.

Juuri perustetun hattukaupan mainos Turun Sanomissa 16. maaliskuuta 1910. Liike sijaitsi aluksi Aurakadulla ja muutti melko pian St. Erikiin, jossa se toimi loppuun asti.
Lehtileike: digi.kansalliskirjasto.fi

Aluksi hattukaupan nimi oli Auran lakki- ja hattuliike. Niin se ainakin oli ladottu liikkeen avaamista mainostaneeseen ilmoitukseen Turun Sanomissa maaliskuussa 1910. Nimen kirjoitusasu näyttää vaihdelleen aikojen kuluessa. Esimerkiksi tämän blogijutun yhteydessä olevassa valokuvassa vuodelta 1917 nimen osat ovat eri järjestyksessä liikkeen ulkoseinän kyltissä: Auran hattu- ja lakkiliike.

Noin 1940-luvulta lähtien kaupan nimenä oli taas Auran Lakki ja Hattu. Tämä nimi kaiketi pysyi aina vuoteen 1979 eli liikkeen lopettamiseen asti.

Alexandra Englundin perustama ja sittemmin Aksa Kaijalan omistama hattukauppa sijaitsi St. Erikin alakerran kulmahuoneistossa. Saman rakennuksen toisessa kerroksessa Eerikinkadun puolella oli Taiteilijain salonki -niminen kahvila, jossa myös Ilmari Kaijala ystävineen vietti aikaansa. Kuva on vuodelta 2016.
Kuva: Viivi Vuorinen.

Aksa Kaijala kuoli vuonna 1971, minkä jälkeen Ilmarin ja Aksan tytär, musiikinopettaja Liisa Kaijala otti liikkeen hoitaakseen. Hän oli työskennellyt siellä toisinaan jo aivan nuoresta lähtien.

Kirjailija, toimittaja Väinö Kolkkala kirjoitti muistelmateoksessaan Taipaleella tapaamiani (Gummerus, Jyväskylä 1948), että Ilmari Kaijalalla oli tapana usein piirtää ohikulkijoita vaimonsa hattukaupan isojen ikkunoiden ääressä. Niistä näki hyvin kahteen suuntaan.

Kolkkala ei mainitse, piirsikö Ilmari Kaijala myös sisällä liikkeessä asioineita ihmisiä. Taiteilijan tyylin tuntien tuntuu todennäköiseltä, että hän teki niin. Ilmari usein tarttui ohikiitäviin hetkiin ja vaikutelmiin ja käytti tarjoutuneet tilaisuudet piirtämiseen valppaasti hyväkseen.

Taiteilijan veljentyttären mukaan kuvan nainen muistuttaa Aksa Kaijalaa. Piirros on mahdollisesti leikattu irti jostakin isommasta teoksesta.
Ilmari Kaijala: Naisen muotokuva, n. 1930-luku. Hiili, muste ja lyijykynä paperille. Yksityiskokoelma.
Kuva: Tommi Vuorinen.

Tämän blogijutun yhteydessä olevia, hattupäisiä naisia esittäviä piirroksia ei ole päivätty, mutta ne saattavat ajoittua noin 1930-luvulle. Naisten hattumuotia olivat 1920-luvulla hallinneet päätä myötäilleet niin sanotut kypärähatut, joissa saattoi toisinaan olla kapea lieri. Seuraavan vuosikymmenen kuluessa hatuissa alkoi näkyä hieman leveämpiä lierejä ja joskus jopa lippoja.

Ilmari Kaijalan veljentytär on sanonut silmälasipäisen naisen kuvan muistuttavan Aksa Kaijalaa. Hän on aikoinaan henkilökohtaisesti tavannut Aksan useampia kertoja, joten on hyvinkin mahdollista, että hänen tunnistuksensa osuu oikeaan. Kuitenkin kaksi seikkaa tekee tunnistuksen hieman epävarmaksi: Aksa oli syntynyt vuonna 1893, ja jos piirros on tehty esimerkiksi 1930–40-luvulla, hän olisi ollut silloin vasta 40–50-vuotias. Kuvan nainen vaikuttaa ainakin nykyihmisen silmin selvästi vanhemmalta. Toinen seikka on se, että piirtäessään perheenjäseniään Ilmari ei ilmeisesti juuri koskaan karrikoinut heidän piirteitään. Silti ei ole sanottu, ettei hän olisi ikimaailmassa tehnyt niin.

Jutun viimeiset kuvat ovat surullisia otoksia hattukaupan alkuvuosilta nuoresta Suomesta. Turussa oli miliisilakon aikana joulukuussa 1917 mellakoitu ja muun muassa ryöstetty kauppoja. Kaupungissa oli ollut muutoinkin rauhatonta keväästä lähtien. Levottomuudet ennakoivat seuraavana vuonna puhjennutta sisällissotaa.

Muun muassa Auran hattu- ja lakkiliike ryöstettiin 17.–18.12. välisenä yönä vuonna 1917 miliisilakon aikana. Kuvassa kaupan sisällä on asiakkaita ja työntekijöitä tarkastelemassa tuhoja. Kuva on otettu Eerikinkadun puolelta.
Kuvan henkilöiden nimet eivät ole tiedossa. Jos tunnistat jonkun heistä, kommentoithan jutun alle. Kuvan saa isommaksi klikkaamalla.
Kuva: Turun museokeskus.

Ryöstön jäljet vetivät paikalle paljon uteliasta yleisöä.
Kuva: Yksityiskokoelma.

Teksti: Viivi Vuorinen.

Lempeää huumoria

Ilmari Kaijala: Vossikka,1917. Lyjykynä paperille. Yksityiskokoelma.
Kuva: Tommi Vuorinen

Vossikat eli vuokra-ajurit olivat toistuva aihe Ilmari Kaijalan piirrostuotannossa. Kaijala piirsi nämä torien ja kadunvarsien ammattimiesten muotokuvat useimmiten karikatyyrimäisellä otteella.

Persoonalliset kasvonpiirteet ja joskus kenties kyydittävää odotellessa lysähtäneeksi päässyt ryhti korostuivat profiilista piirretyissä puolivartalokuvissa. Joissakin kuvissa vossikalla on selvästi mälli huulensa alla. Joskus paksut talvivaatteet toivat oman lisänsä korkealla kuskinpukilla istuneen miehen vaikuttavaan hahmoon.

Monet Ilmari Kaijalan taidetta tuntevat ja siitä kiinnostuneet pitävät eniten hänen piirroskarikatyyreistään. Lisäksi juuri vossikoiden muotokuvat tuntuvat olevan niiden joukossa erityisen suosittuja. Nykyihmisen kiinnostukseen voi vaikuttaa se, että kyseessä on jo kadonnnut ammattikunta. Kaijalan piirrokset tuovat siten kiehtovan viestin menneisyydestä, kuin dokumentin, joka kuitenkin on toteutettu taiteilijan vapaudella ja ihmisystävän lempeällä kädellä.

Ilmari Kaijala: Vossikka, 1917, julkaistu Kerberos-lehdessä tammikuussa 1918. *

Taidehistorioitsija Ludvig Wennervirta kirjoitti: Näkyvä, käsin kosketeltava todellisuus on kaikkien hänen teostensa taustana ja pohjana. Siitä hän lähtee, sitä hän älyllään ja mielikuvituksellaan elävöittää korostaen ja liioitellen yksityispiirteitä. Tässä suhteessa tarjosi torielämä omalaatuisine tyyppeineen hänelle mitä kiitollisimman aihepiirin. Korkealla istuvia vossikoita, torimuijia ja vanhaa rihkamaa myyskenteleviä miehiä kuvatessaan hän kasvaa suomalaiseksi Daumier'ksi. (---) Kaijala on Aleksis Kiven hengenheimolainen, hänen taiteensa kuvastaikse aitoa huumoria.
(Ludvig Wennervirta: Mestaripiirtäjä Ilmari Kaijala, Otava, Helsinki 1947)

Kuva on näyttelyjulisteesta 1990-luvun alusta. Taiteilijan tytär Liisa Kaijala järjesti silloin isänsä teoksista pienen näyttelyn erääseen turkulaiseen kahvilaan.
Kuva: Viivi Vuorinen.

Teksti: Viivi Vuorinen

* Kuvalähde: Kansalliskirjaston digitoidut aineistot, Kerberos, 01.01.1918, nro 4, s. 6 http://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1003208?page=6

Taideopintoja Pariisin kauneudessa

Akseli Gallen-Kallelan kirjoittama suosituskirje on päivätty Albergan kartanossa lokakuussa 1911.

Ilmari Kaijala kävi Turun taideyhdistyksen piirustuskoulun 1906–1910, ja kuten ajan tapoihin kuului, teki myös useita ulkomaanmatkoja opiskellakseen vielä lisää. Hänen opintomatkansa suuntautuivat mm. Pariisiin, Pietariin, Ruotsiin, Norjaan ja Viroon.

Opintomatkoja varten oli yritettävä saada apurahaa. Kun Kaijala vuonna 1911 pyysi suosituksia itseltään Akseli Gallen-Kallelalta, oli luultavasti kyse sittemmin vuonna 1913 toteutuneen Pariisin-matkan rahoituksen hankkimisesta. Oheisen kuvan esittämä teksti kuuluu:

Että oppilas Ilmari Kaijala on näyttänyt minulle töitään ja harjoitelmiaan, jotka ovat minua suuresti miellyttäneet ja joiden pohjalta pyydän mitä lämpimimmin suosittaa häntä matkarahan saamiseen. 

Albergassa 15.X.1911

A Gallen-Kallela

Ilmari Kaijala vietti Pariisissa puolisen vuotta keväällä 1913 opiskellen Académie Colarossissa. Mukana matkalla olivat tiettävästi ainakin Santeri Salokivi ja Emil Rautala. Taidekoulu Colarossi oli tuon ajan taideopiskelijoiden suosiossa, myös suomalaisten.

Pariisin-matkalta on säilynyt muun muassa muotokuvapiirroksia, jotka esittävät Kaijalan paikallisissa kahviloissa näkemiä ihmisiä. Paljon harvemmin nähtyä tuotantoa tuolta ajalta sen sijaan edustaa alla oleva alastonharjoitelma, joka lienee piirretty taidekoulussa työskennelleestä mallista.

Taidehistoritoisija Ludvig Wennervirta on kirjoittanut kirjassaan  Mestaripiirtäjä Ilmari Kaijala (Otava, Helsinki 1947), että Pariisissa oppimastaan ja siellä näkemistään mestareiden teoksista huolimatta Kaijala pysyi omana itsenään ja kehitti taidettaan oman näkemyksensä pohjalta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Pariisi olisi ihastuttanut Kaijalaa suuresti. Hän piirsi ahkerasti kadunvarsilla, kahviloissa ja puistoissa ja ihaili kaupungin kauneutta. Vuosikymmeniä myöhemmin hän kertoi kirjeessään Wennervirralle, että "miljoonakaupungin humu vaikutti minuun kuten Turun kaupunki Jukolan Jussiin".

Alastonkuvat ovat Kaijalan säilyneen tuotannon joukossa erittäin harvinaisia.
Ilmari Kaijala: Alastoman naisen muotokuva,  Pariisi 27.3.1913. Lyijykynä paperille. Yksityiskokoelma.
Kuva: Tommi Vuorinen

Teksti: Viivi Vuorinen

Airiston kesän rauhaa

Ilmari Kaijala: Merimaisema, n. 1930–1940-luku. Öljy kankaalle. Yksityiskokoelma.
Kuva: Tommi Vuorinen.

Tämän jutun aihe, Ilmari Kaijalan merimaisema, on myös koko blogin taustakuvana.

Kaijala lienee maalannut maiseman n. 1930–1940-luvulla. Varsinaissuomalaisen katselijan silmin aihe näyttää välittömästi tutulta. Se on todennäköisesti näkymä Airistolta, joskaan tästä ei ole varmuutta. Kaijala vietti monet kesänsä Turun saaristossa ja teki niistä maisemista paljon taidetta.

Teoksessa selkein ääriviivoin maalatut rantakivet muodostavat jännittävän kontrastin vapaammin ilmaistuille aalloille ja taivaalle. Kaukaisuudessa siintävät saaret ovat samanaikaisesti sekä kangastusmaisen herkkiä että realistisia. Maininkien joukossa välkkyy erikoista violettia sävyä, joka tuo teokseen hienoista yllätyksellisyyttä.

Taiteen- ja luonnonystävä Tommi Vuorinen on pohtinut tarkemminkin, mistä päin maalauksen näkymä voisi olla peräisin. Hänen mukaansa on hyvin mahdollista, että Ilmari Kaijala on ollut maalaamassa sitä Ruissalossa. Maalauksessa nähtävä maisema isoine rantakivineen sopisi vastaamaan sitä näkymää, joka aukeaa Ruissalon nyt jo hävinneen Villa Grönblomin, huvila n:o 98:n, rannalla olevalta tasanteelta. Keskellä näkyvä saari olisi Vepsä, ja oikealla näkyisi Rymättylää. Vasemmalla on Järvistensaari, ja etelää kohti kurkottava Erikvallan niemi jää näkymättömiin usvan taa.

Koska teos on maalaus, se edustaa Ilmari Kaijalan taiteen vähemmän tunnettua ja usein myös vähemmän arvostettua puolta. On totta, että Kaijala oli kenties omimmillaan piirtäjänä ja kaiketi sen vuoksi loi taidettaan enemmän kynällä kuin siveltimellä. Ei ole kuitenkaan aihetta hänen maalaustensakaan väheksymiseen. Ne voivat suhteellisen harvinaisuutensa vuoksi olla joskus jopa mielenkiintoisempia kuin piirrokset.


Teksti: Viivi Vuorinen

Muotokuvan ja maiseman mestarin taide elää

Ilmari Kaijala 50-vuotiaana vuonna 1936.

Tänään 28.4.2016 on kulunut tasan 130 vuotta kuvataiteilija Ilmari Kaijalan syntymästä. Tämä blogi on perustettu vaalimaan hänen taidettaan ja muistoaan.

Julkaisemme juttuja Ilmari Kaijalan teoksista, kerromme tarinoita hänen elämästään ja suvustaan, ja toisinaan jutunaiheemme saattavat sivuta hänen aikaansa yleisemminkin. Taiteilijatoveritkaan eivät jää huomiotta.

Ilmari Kaijala syntyi Paattisilla 28.4.1886 ja kuoli Rymättylässä 13.9.1944. Hänet tunnetaan erityisesti mestarillisena muotokuvien ja maisemien piirtäjänä, mutta hänen tuotantoonsa sisältyy myös runsaasti maalauksia.

Turulla lähiseutuineen oli keskeinen asema Ilmari Kaijalan taiteessa. Hän tallensi piirroksiinsa ja maalauksiinsa Turun kaupunkinäkymiä sekä maaseudun maisemia mm. Naantalissa, Rymättylässä, Paattisilla, Paraisilla, Paimiossa ja myös Hämeessä, jossa hän vietti kesiään taiteilijatovereidensa kanssa.

Hyvin suosittuja Ilmari Kaijalan teoksia ovat Turussa ja lähiseuduilla piirretyt muotokuvat. Ne ovat toisinaan karikatyyrimäisiä, mutta eivät koskaan häijyjä. Monet muotokuvat esittävät tunnettuja turkulaisia henkilöitä, mutta hän piirsi myös paljon tuntemattomiksi jääneitä ihmisiä Turun toreilla, kaduilla, kahviloissa, Aurajoen rannalla sekä matkoillaan kotimaassa ja ulkomailla.

Tämän blogin taustakuvana näet osan Kaijalan maalaamasta merimaisemasta. Luontoaiheet olivat hänelle erityisen tärkeitä. Kirjoitamme muun muassa tästä maisemasta ja monista muista lisää myöhemmin.

Tervetuloa mukaan matkalle Ilmari Kaijalan taiteeseen ja aikaan!


Teksti: Viivi Vuorinen