Kesäreissulle yhtäkkiä ystävien kanssa

Ilmari Kaijalan piirtämä uniikkipostikortti vuodelta 1910 esittää Ruoveden kirkkoa ja kellotapulia.

Ilmari Kaijala ja hänen taiteilijaystävänsä viettivät nuorina miehinä 1910-luvun alussa hauskoja kesiä Hämeen maaseudulla, muun muassa Ruovedellä. Ystävykset ihailivat Akseli Gallen-Kallelan taidetta ja halusivat tunnelmoida kansallisromanttisessa hengessä korpimaisemissa.

Noilta matkoilta on säilynyt useita Ilmari Kaijalan maisemapiirustuksia, samoin hänen tovereidensa teoksia, jotka nekin ovat saaneet vaikutteita vapaan luonnon elinvoimasta.

Ilmari lähetti Ruoveden-matkaltaan kesäkuussa 1910 postikortteja nuoremmille sisarilleen, 22-vuotiaalle Amandalle ja 14-vuotiaalle Lyylille kotiin Paattisille Tekkalan kylään.

Ilmarin sisarta Amanda Kaijalaa, jolle kortti on osoitettu, kutsuttiin myös Mantuksi ja Mandiksi.

Ilmari oli juuri lähtenyt reissuun taitelija Weikko Puron kanssa, kun hän lähetti Amandalle kortin Tampereelta. Kortin kuvassa on Akseli Gallen-Kallelan teos Akka ja kissa, jonka Turun Taideyhdistys oli hankkinut kokoelmiinsa vuonna 1895. Ilmarin kirjoittama teksti kuuluu:

Matkustan paraikaa Puron kanssa Ruovedelle. Viivymme pari, kolme viikkoa. Terveisiä kaikille! Matkalle tuli lähdettyä yhtäkkiä. Voi hyvin! Tampereella olen paraikaa. Tunnin perästä lähtee laiva. Voi hyvin, Ilmari.

Jutun pääkuvana olevaan, Lyylille lähettämäänsä postikorttiin Ilmari oli piirtänyt lyijykynällä Ruoveden kirkon ja kellotapulin sekä kirjoittanut kortin toiselle puolelle tärkeimmät kuulumisensa:

Ruovesi VI -10. Voin hyvin, terveisin Ilmari.

Lyyli Kaijalalle Ruovedeltä kesäkuussa 1910 lähetetyn kortin painatukset olivat vielä venäjänkieliset.

Teksti: Viivi Vuorinen
Postikortit yksityiskokoelmasta.

Kaksitoista Kaijalan sisarusta

Lyyli Kaijalan valokuva on otettu noin vuonna 1915. Ilmari Kaijalan sisarestaan tekemä öljymaalaus on myöhemmältä ajalta, arviolta 1930-luvulta (yksityiskokoelma).

Ilmari Kaijalalla oli huomattava määrä sisaruksia, sillä hänen isänsä, paattislainen maanviljelijä Jooseppi Kaijala oli kaksi kertaa naimisissa, ja kummastakin avioliitosta syntyi monta lasta.

Sisaruksia oli kaikkiaan kaksitoista. Monet heistä kuolivat jo pikkulapsina tai nuorina, kuten tuohon aikaan usein tapahtui.

Ilmari syntyi Joosepin ja tämän ensimmäisen vaimon, Amanda Johannan (s. Heikanen) toiseksi lapseksi. Sisarussarjan vanhin oli Frans, joka oli syntynyt vuonna 1884.

Frans Kaijala.

Frans Kaijalasta tuli arvostettu lehtimies. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1903 Turun suomalaisesta yhteislyseosta ja ryhtyi pian sen jälkeen toimittajaksi. Frans työskenteli Sanomia Turusta -lehdessä, Mikkeli-lehdessä, Turun Sanomissa ja Suomalaisessa Tietotoimistossa Helsingissä.

Toimittaja ja kirjailija Väinö Kolkkala tunsi hyvin sekä Fransin että Ilmarin. Kolkkala kertoo teoksessaan Taipaleella tapaamiani (Gummerus, Jyväskylä 1948) muun muassa seuraavan anekdootin Fransista:
Jo kouluaikana hän kyhäsi juttujaan, pitäjänkirjeitä ja muuta sellaista, aikoja sitten autuaasti nukahtaneen Turun Lehden palstoille (...) Siihen tämä Frans Jooseppi tiputteli juttujaan salanimellä, ja toisella salanimellä hän sitten sätti edellisen salanimen varjossa esiintynyttä kynäilijää. Tämä luonnistikin vuoden pari, mutta sitten lehden päätoimittaja Hagfors rupesi haistamaan palaneen käryä.

Ilmari Kaijalan piirros Frans Kaijalasta julkaistiin Velikulta-lehdessä vuonna 1910.*

Frans Kaijala ei mennyt naimisiin eikä hänellä ollut lapsia. Hän kuoli kotonaan Paattisilla Tekkalan kylässä keuhkotautiin 31-vuotiaana vuonna 1915. Samaan sairauteen oli menehtynyt myös hänen äitinsä 23 vuotta aiemmin.

Fransin muistokirjoituksessa Turun Sanomissa 17.6.1915 todettiin:
Kaikkien, jotka tunsivat Frans Kaijalan, on eittämättä myönnettävä, että hän oli nuoren suomalaisen sanomalehtimieskunnan paraita aineksia. Hän oli valpas ja laajakatseinen julkisen sanan palvelija. (...) Vaikkakin Frans Kaijala oli hieman sulkeutunut luonne, oli hän vilkas ja tuttavallinen ja toverillinen niin ystävä- kuin muissakin piireissä.

Ilmarin ja Fransin nuorempi sisar Amanda "Mantu" Kaijala kuoli naimattomana ja suhteellisen nuorena. Pikkuveljet Väinö ja Johan kuolivat jo vauvoina.

Amanda Maria (Mantu, Mandi) Kaijala vuonna 1920.

24-vuotias Amanda Kaijala ja sisar, 17-vuotias Lyyli Kaijala (oik.) Kuva on yksityiskohta vuonna 1912 otetusta ryhmämuotokuvasta.

Jooseppi Kaijala meni kaksi vuotta ensimmäisen vaimonsa kuoleman jälkeen naimisiin tämän sisaren Vilhelmiina Josefinan kanssa. Heidän ensimmäinen lapsensa oli Lyyli, joka syntyi vuonna 1895. Lyylistä tuli perheenäiti ja rautatieläisen puoliso. Naimisiin hän tosin pääsi vasta isänsä kuoleman jälkeen, sillä tämä oli itsepäisesti vastustanut tyttärensä avioliittoa. Perimätiedon mukaan Jooseppi väheksyi Lyylin sulhasen yhteiskunnallista asemaa.

Lyyli Kaijala ja hänen puolisonsa Arvid Virtala.

Lyylin jälkeen Joosepille ja Vilhelmiinalle syntyivät pojat Kaino Onni ja Kaiho Into. Kainolle lohkottiin Kaijalan tilasta myöhemmin oma osuutensa, ja myös Kaijalan päärakennuksesta siirrettiin hänelle osa taloksi. Näin syntyi Kaijalan Itätaloksi kutsuttu pientila. Nuorempi veli Into puolestaan jäi Kaijalan kantataloon maanviljelijäksi.

Into Kaijala 1940-luvulla.
Kuva: Valokuvaamo Harkio, Hämeenlinna.

Maanviljelijä Kaino Kaijala harrasti nuorena seiväshyppyä ja korkeushyppyä. Hän saavutti lajeissa kohtalaista kansallista menestystä vuonna 1921. Lisäksi hän oli taitava tarkkuusammunnassa ja menestyi hyvin siinäkin lajissa suojeluskunnan kilpailuissa. Kaino oli myös urheiluseura Paattisten Pamauksen perustajajäseniä.

Toivo Kaijala kuoli espanjantautiin helmikuussa 1920.**

Kainon ja Inton jälkeen perheeseen syntyi vielä neljä lasta. Vuonna 1903 syntynyt Toivo kuoli 16-vuotiaana espanjantautiin helmikuussa 1920. Isä Jooseppi oli menehtynyt samaan sairauteen vain muutamaa päivää aiemmin. Toivoa nuoremmat sisarukset Fanni ja Eino olivat kumpikin kuolleet jo pieninä.

Ilmari Kaijalan sisaruksista nuorin oli vuonna 1914 syntynyt Eero. Hän eli pitkän elämän.

Sisarusten välit olivat lämpimät. Tässä fragmentti postikortista, jonka sisarussarjan vanhin, Frans Kaijala, on lähettänyt neljätoista vuotta nuoremmalle veljelleen, vuonna 1898 syntyneelle Kaino Kaijalalle. Tarkka ajankohta ei ole tiedossa. Teksti kuuluu: "Päivää Kaino! Nyt olen jo kotona, poissa sairaalasta ja lähetän sinulle tämän hauskan kuvan, jotta hyvin voisit ja terveenä pysyisit. Sano paljo terveisiä Pappalle, Mammalle, Mantulle, Toivolle ja Fetulle. Voi oikein hyvin, toivoo Franssi."

Kaino Kaijala lapsenlapsensa kanssa Hallamäentiellä Paattisilla Tekkalan kylässä 1960-luvun alussa.

Teksti: Viivi Vuorinen

*Kuvalähde: Kansalliskirjaston digitoidut aineistot, Velikulta, 10.11.1910, nro 22, s. 11
http://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1005008?page=11

**Kuvalähde: Kansalliskirjaston digitoidut aineistot, Turun Sanomat, 08.02.1920, nro 4629, s. 2
http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1188892?page=2

Valokuvat ja postikortin fragmentti ovat yksityiskokoelmista.

Pienet eläinystävät

Ilmari Kaijala: Kissa, 1923. Lyijykynä paperille. Yksityiskokoelma.
Kuva: Tommi Vuorinen.

Aikalaiset ovat kuvailleet Ilmari Kaijalaa lempeämieliseksi persoonaksi. Hänen myötätuntonsa ja kiinnostuksensa kohdistuivat ihmisten lisäksi myös luonnonympäristöön ja eläinkuntaan. Vaikka Kaijala tuli tunnetuksi erityisesti ihmisten muotokuvien ja maisemien piirtäjänä, hänen teoksissaan esiintyy myös eläimiä oivaltavasti kuvattuina. Häntä pidettiinkin suurena eläinten ystävänä.

Taidehistorioitsija Ludwig Wennervirta mainitsee kirjassaan Mestaripiirtäjä Ilmari Kaijala (Otava 1947) postikortin, joka oli peräisin Kaijalan Pariisin-opintomatkalta vuodelta 1913. Siinä Ilmari kertoo käyneensä paikallisessa eläintarhassa ja nähneensä siellä "suomalaisiakin otuksia". Hän sanoo, että "oikein ikävä tuli, kun näki niiden kaipaavan vapautta ja kotimetsiään."

Villien luontokappaleiden lisäksi Ilmari Kaijalan sydäntä koskettivat myös koti- ja lemmikkieläimet. Esimerkiksi perheen kissa on mukana ainakin kahdessa hänen tekemässään muotokuvapiirroksessa. Toisessa niistä kuvan pääosassa on tytär Liisa ja toisessa puoliso Aksa Kaijala. Kumpikin pitelee kissaa hellästi sylissään. Liisan ja kissan kuvan näet edellisessä blogijutussamme, joka kertoo Ilmari ja Aksa Kaijalan lapsista.

Kaijalan perheen kissasta on olemassa myös oma muotokuvansa, jonka näet yllä. Ilmari Kaijala tavoitti olennaisen kissan olemuksesta, aivan kuin laita oli hänen ihmismuotokuvissaankin. Kuvassa lemmikki, nähtävästi vielä hyvin nuorena, vetelee sikeitä niin tyytyväisen rennon näköisenä kuin vain kissat osaavat. Turkin kuvioista päätellen kaikissa kolmessa edellä mainitussa piirroksessa esiintyy sama kissa.

Ludwig Wennervirta kertoo kirjassaan myös Ilmari Kaijalan lemmikkivariksesta, jonka nimi oli Kraku. Kaijala piirsi siitä Wennervirrankin näkemiä kuvia Paraisten Ali-Kirjalassa kesällä 1934. Alla olevassa kuvassa saattaa myös olla samainen Kraku, sillä sekin on piirretty vuonna 1934. Kyseinen variksenpoika ei kuitenkaan ollut ainut lajinsa edustaja Kaijalan perhehistoriassa.

Kaijalan suvussa kulkevan perimätiedon mukaan hänen kotipaikkansa Paattisten Tekkalan kylän lapsilla oli tapana joka kesä ottaa lemmikiksi variksenpoikanen. Sen nimeksi annettiin aina Kraku. Tätä perinnettä noudatettiin Kaijalan suvun lasten keskuudessa tiettävästi noin 1950-luvulle asti.

Ilmari Kaijala: Luonnos variksenpojasta, 1934. Lyijykynä paperille. Yksityiskokoelma.
Kuva: Tommi Vuorinen.

Teksti: Viivi Vuorinen