 |
| Kolme Ilmari Kaijalan piirtämää uniikkia postikorttia Ruoveden Kuivajärveltä, vas. ja oik. vuodelta 1910, keskimmäinen suunnilleen samalta ajalta. Kuva: Viivi Vuorinen/(aik. Turun museokeskus)/WAM Turun kaupungin taidemuseon taiteilija-arkisto. |
Ilmari Kaijala vietti taiteilijaystäviensä kanssa 1900-luvun kahdella ensimmäisellä vuosikymmenellä monta kesää Ruovedellä, etenkin Helvetinjärven maisemissa. Seutu oli suosittua retkeilyaluetta, ja siellä viettivät aikaansa monet muutkin taiteilijat.
Akseli Gallén-Kallelan kansallisromanttinen taide innoitti Ilmaria ystävineen. Taidehistorioitsija Raimo Aarraksen mukaan Gallén-Kallelan vaikutus näkyi selvimmin "Punaisen huoneen kerhon halussa järjestää maalausleirejä asumattomaan korpeen". [1]
Ilmari Kaijala oli muutoinkin kiintynyt luontoon ja ammensi siitä usein taiteeseensa, erityisen paljon viimeisinä elinvuosinaan. Kenties jo lapsuus maaseudulla Paattisilla maanviljelijäperheessä peltojen ja metsien keskellä oli luonut perustan hänen rakkaudelleen luontoa kohtaan.
Kirjoitin jo aiemmin Punaisesta huoneesta ja myös lyhyesti ryhmän retkistä Ruovedelle (linkit vievät tämän blogin vanhempiin juttuihin).
Punaisen huoneen ryhmään kuulunut Veikko Puro kertoi Ruoveden-muistojaan artikkelissaan Varsinais-Suomen maakuntakirjassa vuonna 1928. Koska Helvetinjärven lähistöllä ei aluksi ollut tarjolla majapaikkoja, ystävykset rakensivat Helvetinkolun suulle havumajan, jossa he asuivat useita viikkoja. Hän kuvailee noita aikoja oikeaksi metsäläiselämäksi. Kirjassa on myös kuva havumajasta, jonka edustalla oleilevat Santeri Salokivi, John Rosenqvist ja Ragnar Ungern.
Myöhempinä kesinä he majoittuivat Kuivajärven torppaan, josta siitäkin on kirjassa kuva. Veikko Puro kertoo:
Samoiltiin melkein rannattomilta tuntuvissa erämaametsissä ja maalailtiin sekä piirusteltiin. Aika kului kuin kotkan siivillä rientäen. Onnelan rauhaa ja hiljaisuutta ympärillä ja sielussa täydellinen tyytyväisyys ja terveys, ja torpan väki vanhaa kultaista sukukuntaa. (...)
Luonto ei ole Koveron ja Kuivajärven seuduilla niin maalauksellista kuin saattaisi otaksua, mutta sitä enemmän "piirustuksellista", ja ahkeraan käsiteltiinkin piirrintä. Oleskelu siellä oli tavallaan lepoa ja voimainkoontia. Samoilu metsissä, uinti Kuiva-, Kovero- ja Kalliojärvissä sekä Kalettomassa sekä säännöllinen ateriointi ruokapöydässä, jossa Turun pojat ensi kerran saivat maistella siniäisiäkin, noita silmäneulan kokoisia suolakaloja, oli tosiaankin voimistavaa ja jätti varmaan jälkensä näiden taiteilijain vereen ja henkeen." [2]
Kolme korttia Kläpille
Tämän blogijutun pääkuvana on kolme Ilmari Kaijalan piirtämää postikorttia, jotka esittävät Ruoveden Kuivajärven maisemia. Kortit eivät ole painettua sarjatuotantoa vaan uniikkikappaleita. Ilmari on piirtänyt kuvat suoraan kartonkisille postikorttipohjille tussilla, pastelliliiduilla ja vesiväreillä.
Keskimmäinen teos on ensisilmäyksellä hauskasti harhaanjohtava. Katsoja sijoittaisi keltaisen pallon vaistomaisesti ylös taivaalle, mutta sepä ei sinne nyt kuulukaan. Ilmari on nimittäin piirtänyt näkyviin Kuivajärven tyyneen pintaan kuvastuvan täysikuun, ja sen yläpuolelle puiden latvojen tumman peilikuvan. Ylimpänä näkyvät rannassa kasvavien koivujen rungot ja vehreys. Itse kuuta ei kuvasta löydä lainkaan, on vain viittaus sen olemassaoloon. Taiteilija on merkinnyt nimikirjaimensa ja teoksen aiheen kuvan oikeaan alakulmaan, jotta katsoja ymmärtäisi, miten päin sitä kuuluu katsoa.
Kahdessa muussa korttikuvassa on toisenlainen tunnelma. Vasemmanpuoleisessa koivujen kiemurtelevat rungot tuovat mieleen levottomat käärmeet. Toisaalta puiden alaoksat näyttävät myös kuin ihmisen käsivarsilta, jotka ovat kohonneet anovaan asentoon. Taivas näyttää valuvan puiden päälle ja sekoittuvan lehvästöön. Oikeanpuoleisen kuvan tyyneydessä taasen korostuu korven hiljaisuus.
Ilmari on lähettänyt kaikki kolme korttia tulevalle vaimolleen Aksa Karlstedtille todennäköisesti vuoden 1910 tienoilla. Aksa oli silloin 17-vuotias. Seitsemän vuotta vanhempi Ilmari käytti kihlatustaan lempinimeä Kläppi (ruots. "kläpp", lapsi). Aksa ja Ilmari menivät naimisiin vuonna 1913.
Koostekuvassa vasemmalla olevan kortin Aksa on saanut Sauvoon, jossa hän on ilmeisesti ollut viettämässä kesälomaa. Kortin teksti kuuluu:
Hyvää päivää Kläppi! Kai siellä on oikein hauskaa sinulla nyt. Täällä Turussa on tähän aikaan vähän kuivaa ja kuumaa. Ihmiset ovat kaikki Juhannuslomalla. Sitä preiviä, kun sinä lähetit Ruovedelle, en minä vaan ole saanut. Tää kortti on Ruovedeltä juuri torpan vierestä, missä asuin. Lähetän kohta toisen.
Hyvästi Ilmari
Ystävien monet roolit
Edwin Lydén maalasi Koverojärven rannan maisemaa hyödyntäen kiehtovan teoksen Koverojärvi (1907). Maalauksessa etualalla seisoo Ilmari Kaijala ylävartalo paljaana, ja taustalla Emil Rautala soutaa venettä. Raimo Aarraksen mukaan Koverojärvi edustaa symbolismista innostuneen Lydénin teoksessa Tuonelanjokea ja Rautala Tuonelan lautturia. [3]
Lydénin teoksia Ruoveden maisemista ja rakennuksista oli esillä mm. Turun taidemuseon näyttelyssä vuonna 1911. Näyttelyssä esiteltiin laajasti hänen tuotantoaan muutenkin. Nimimerkki "Ferdinand" (Veikko Puro) sanoo Turun Sanomien näyttelyarvostelussaan Ruovesi-töistä:
"Kuivajärven keinu" ja "Tupa Hämeessä" olisivat iloisia töitä, mutta rasvainen makeus niiden väreissä on epämieluinen. (...) Synkät "Koverojärvikuvat" ovat näppäriä, koristeellisia suorituksia yksinkertaisista aiheista. [4]
Jää mietityttämään, millaista on ollut arvostella läheisten taiteilijaystävien näyttelyitä. Lydénin näyttely kun ei ollut lähestulkoonkaan ainoa Punaisen huoneen ryhmän jäsenien näyttely, josta Puro Turun Sanomien toimittajana kirjoitti. Ylläolevasta katkelmasta voisi päätellä, että Puro ei arvosteluissaan ainakaan yrittänyt mielistellä ystäviään, vaikka toki myös usein kehui näiden töitä.
Nimimerkki W.P. (todennäköisesti jälleen Weikko Puro) kirjoitti Turun Taideyhdistyksen vuosinäyttelyssä 1919 olleesta Ragnar Ungernin maalauksesta:
Erikoisella hartaudella ja huolella on maalattu Kuivajärven torpan kammarin sisäkuva. Se on oivallinen näyte rakkaudella suoritetusta työstä. Sitä kannattaa voimakas ja yksityiskohtainen muovailu ja selkeä valoarvojen käyttely. [5]
Varsinais-Suomen maakuntakirjassa vuonna 1950 julkaistussa Teodor Schalinin artikkelissa Ragnar Ungern kertoi Ruovedelle tehdyistä retkistä ja Helvetinkolusta, josta tuli ystäväpiirin suosituin leiripaikka:
Innostuen ja lämmeten kertoilee Ungern vieläkin tuosta toverusten elämästä. Katajista kyhätyn majan yhtenä seinämänä oli kallion kylki. Matkan takaa kylästä oli haettava perunat ja maito, mutta mustakylkisiä, pulskia ahvenia riitti yllin kyllin järvestä, ja miten ne maistuivatkaan hiilloksella tuoreeltaan paistettuina! Jalkaisin patikoitiin peninkulmaiset taipaleet Koverojärvelle, Kuivajärvelle ja muille Kallelan vaelluksilta tutuille seuduille. Maalattua tuli mikä tuli – ajoittain tarmollakin, mutta sisäiset elämykset ja silmän muistamat olivat toistaiseksi tärkeämpiä. [6]
 |
| Ilmari Kaijala: Koverolla VI -10 Tussi kartongille Yksityiskokoelma Kuva: Tommi Vuorinen |
Ilmari Kaijala ei suinkaan ollut ainoa, joka piirsi ja lähetti postikortteja Ruovedeltä kotipuoleen. Hän itse nimittäin sai Ruovedeltä ainakin kaksi uniikkia korttia, joihin Ragnar Ungern oli vesivärein maalannut kuvan ja yhdessä Veikko Puron kanssa kirjoittanut terveiset.
Toisen kortin akvarellin aihe jää hämäräksi, eikä Ruovedellä isketyn postileiman päiväyksestäkään saa selvää. Toisen kortin kuva esittää hykerryttävän elävin värein ja muodoin maalattua pullearintaista kukkoa. Kortin teksti kuuluu:
Terveiset Kuivajärven nuorelta kukolta. Ungern
Täällä on kaikki kuin kultaisessa kartanossa. Terveisii vaan! Veikko
Ei ole tiedossa, miksi Ilmari ei ilmeisesti siis ollut mukana jokaisella ryhmän retkellä. Kesällä 1915 poissaolon syy on saattanut liittyä perheenjäseneen.
Ilmarin saama kukkopostikortti on leimattu Ruovedellä 24.6.1915. Ilmarin isoveli, toimittaja Frans Kaijala oli noin viikkoa aiemmin kuollut lapsuudenkodissaan Paattisilla keuhkotuberkuloosiin.
Jo viisi kuukautta ennen kuolemaansa Frans oli joutunut sairautensa vuoksi vuodepotilaaksi, eikä enää tullut parempaan kuntoon. [7] Voisi hyvin kuvitella, että Ilmari on halunnut kesäretkelle lähtemisen sijasta jäädä veljensä ja muun perheensä tueksi.
Ilmari kuitenkin myöhemmin palasi Ruovedelle vielä monta kertaa, todennäköisesti myös vaimonsa ja lastensa kanssa. Ludvig Wennervirta mainitsee kirjassaan kaksi vuonna 1919 päivättyä piirustusta Kuivajärveltä. [8]
Teksti: Viivi Vuorinen
Jutussa mainitut uniikkipostikortit sisältyvät pieneen korttialbumiin, jota vaalittiin aarteena Ilmari Kaijalan perheessä vuosikymmenten ajan. Sittemmin se on päätynyt Turun kaupungin museopalvelujen hoiviin, entisen Turun museokeskuksen taiteilija-arkiston kokoelmiin. Voit lukea aiheesta hieman lisää tästä lyhyestä jutustani: Taiteilijaelämää ja perhemuistoja
Yllä olevan jutun kirjalliset lähteet:
Raimo Aarras: Edwin Lydén. Taidehistoriallisia tutkimuksia 5. Taidehistorian seura. Helsinki 1980. (sivut 36 ja 40)
Veikko Puro: Punainen huone. Varsinais-Suomen maakuntakirja 1. Turku 1928. (sivut 113, 115–117)
Turun Sanomat 9.2.1911.
Turun Sanomat 7.4.1919.
Teodor Schalin: Ragnar Ungern, turkulainen siveltimen mestari. Varsinais-Suomen maakuntakirja 11. Turku 1950. (sivu 46)
Turun Sanomat 17.6.1915.
Ludvig Wennervirta: Mestaripiirtäjä Ilmari Kaijala. Helsinki 1947. (sivu 20)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti