Kuivajärven koivut ja kuu

Kolme Ilmari Kaijalan piirtämää uniikkia postikorttia Ruoveden Kuivajärveltä, vas. ja oik. vuodelta 1910, keskimmäinen suunnilleen samalta ajalta.
Kuva: Viivi Vuorinen/(aik. Turun museokeskus)/WAM Turun kaupungin taidemuseon taiteilija-arkisto.

Ilmari Kaijala vietti taiteilijaystäviensä kanssa 1900-luvun kahdella ensimmäisellä vuosikymmenellä monta kesää Ruovedellä, etenkin Helvetinjärven maisemissa. Seutu oli suosittua retkeilyaluetta, ja siellä viettivät aikaansa monet muutkin taiteilijat.

Akseli Gallén-Kallelan kansallisromanttinen taide innoitti Ilmaria ystävineen. Taidehistorioitsija Raimo Aarraksen mukaan Gallén-Kallelan vaikutus näkyi selvimmin "Punaisen huoneen kerhon halussa järjestää maalausleirejä asumattomaan korpeen". [1]

Ilmari Kaijala oli muutoinkin kiintynyt luontoon ja ammensi siitä usein taiteeseensa, erityisen paljon viimeisinä elinvuosinaan. Kenties jo lapsuus maaseudulla Paattisilla maanviljelijäperheessä peltojen ja metsien keskellä oli luonut perustan hänen rakkaudelleen luontoa kohtaan.

Kirjoitin jo aiemmin Punaisesta huoneesta ja myös lyhyesti ryhmän retkistä Ruovedelle (linkit vievät tämän blogin vanhempiin juttuihin).

Punaisen huoneen ryhmään kuulunut Veikko Puro kertoi Ruoveden-muistojaan artikkelissaan Varsinais-Suomen maakuntakirjassa vuonna 1928. Koska Helvetinjärven lähistöllä ei aluksi ollut tarjolla majapaikkoja, ystävykset rakensivat Helvetinkolun suulle havumajan, jossa he asuivat useita viikkoja. Hän kuvailee noita aikoja oikeaksi metsäläiselämäksi. Kirjassa on myös kuva havumajasta, jonka edustalla oleilevat Santeri Salokivi, John Rosenqvist ja Ragnar Ungern.

Myöhempinä kesinä he majoittuivat Kuivajärven torppaan, josta siitäkin on kirjassa kuva. Veikko Puro kertoo:

Samoiltiin melkein rannattomilta tuntuvissa erämaametsissä ja maalailtiin sekä piirusteltiin. Aika kului kuin kotkan siivillä rientäen. Onnelan rauhaa ja hiljaisuutta ympärillä ja sielussa täydellinen tyytyväisyys ja terveys, ja torpan väki vanhaa kultaista sukukuntaa. (...)

Luonto ei ole Koveron ja Kuivajärven seuduilla niin maalauksellista kuin saattaisi otaksua, mutta sitä enemmän "piirustuksellista", ja ahkeraan käsiteltiinkin piirrintä. Oleskelu siellä oli tavallaan lepoa ja voimainkoontia. Samoilu metsissä, uinti Kuiva-, Kovero- ja Kalliojärvissä sekä Kalettomassa sekä säännöllinen ateriointi ruokapöydässä, jossa Turun pojat ensi kerran saivat maistella siniäisiäkin, noita silmäneulan kokoisia suolakaloja, oli tosiaankin voimistavaa ja jätti varmaan jälkensä näiden taiteilijain vereen ja henkeen." [2]

Kolme korttia Kläpille

Tämän blogijutun pääkuvana on kolme Ilmari Kaijalan piirtämää postikorttia, jotka esittävät Ruoveden Kuivajärven maisemia. Kortit eivät ole painettua sarjatuotantoa vaan uniikkikappaleita. Ilmari on piirtänyt kuvat suoraan kartonkisille postikorttipohjille tussilla, pastelliliiduilla ja vesiväreillä.

Keskimmäinen teos on ensisilmäyksellä hauskasti harhaanjohtava. Katsoja sijoittaisi keltaisen pallon vaistomaisesti ylös taivaalle, mutta sepä ei sinne nyt kuulukaan. Ilmari on nimittäin piirtänyt näkyviin Kuivajärven tyyneen pintaan kuvastuvan täysikuun, ja sen yläpuolelle puiden latvojen tumman peilikuvan. Ylimpänä näkyvät rannassa kasvavien koivujen rungot ja vehreys. Itse kuuta ei kuvasta löydä lainkaan, on vain viittaus sen olemassaoloon. Taiteilija on merkinnyt nimikirjaimensa ja teoksen aiheen kuvan oikeaan alakulmaan, jotta katsoja ymmärtäisi, miten päin sitä kuuluu katsoa.

Kahdessa muussa korttikuvassa on toisenlainen tunnelma. Vasemmanpuoleisessa koivujen kiemurtelevat rungot tuovat mieleen levottomat käärmeet. Toisaalta puiden alaoksat näyttävät myös kuin ihmisen käsivarsilta, jotka ovat kohonneet anovaan asentoon. Taivas näyttää valuvan puiden päälle ja sekoittuvan lehvästöön. Oikeanpuoleisen kuvan tyyneydessä taasen korostuu korven hiljaisuus.

Ilmari on lähettänyt kaikki kolme korttia tulevalle vaimolleen Aksa Karlstedtille todennäköisesti vuoden 1910 tienoilla. Aksa oli silloin 17-vuotias. Seitsemän vuotta vanhempi Ilmari käytti kihlatustaan lempinimeä Kläppi (ruots. "kläpp", lapsi). Aksa ja Ilmari menivät naimisiin vuonna 1913.

Koostekuvassa vasemmalla olevan kortin Aksa on saanut Sauvoon, jossa hän on ilmeisesti ollut viettämässä kesälomaa. Kortin teksti kuuluu:

Hyvää päivää Kläppi! Kai siellä on oikein hauskaa sinulla nyt. Täällä Turussa on tähän aikaan vähän kuivaa ja kuumaa. Ihmiset ovat kaikki Juhannuslomalla. Sitä preiviä, kun sinä lähetit Ruovedelle, en minä vaan ole saanut. Tää kortti on Ruovedeltä juuri torpan vierestä, missä asuin. Lähetän kohta toisen.

Hyvästi Ilmari

Ystävien monet roolit

Edwin Lydén maalasi Koverojärven rannan maisemaa hyödyntäen kiehtovan teoksen Koverojärvi (1907). Maalauksessa etualalla seisoo Ilmari Kaijala ylävartalo  paljaana, ja taustalla Emil Rautala soutaa venettä. Raimo Aarraksen mukaan Koverojärvi edustaa symbolismista innostuneen Lydénin teoksessa Tuonelanjokea ja Rautala Tuonelan lautturia. [3]

Lydénin teoksia Ruoveden maisemista ja rakennuksista oli esillä mm. Turun taidemuseon näyttelyssä vuonna 1911. Näyttelyssä esiteltiin laajasti hänen tuotantoaan muutenkin. Nimimerkki "Ferdinand" (Veikko Puro) sanoo Turun Sanomien näyttelyarvostelussaan Ruovesi-töistä:

"Kuivajärven keinu" ja "Tupa Hämeessä" olisivat iloisia töitä, mutta rasvainen makeus niiden väreissä on epämieluinen. (...) Synkät "Koverojärvikuvat" ovat näppäriä, koristeellisia suorituksia yksinkertaisista aiheista. [4]

Jää mietityttämään, millaista on ollut arvostella läheisten taiteilijaystävien näyttelyitä. Lydénin näyttely kun ei ollut lähestulkoonkaan ainoa Punaisen huoneen ryhmän jäsenien näyttely, josta Puro Turun Sanomien toimittajana kirjoitti. Ylläolevasta katkelmasta voisi päätellä, että Puro ei arvosteluissaan ainakaan yrittänyt mielistellä ystäviään, vaikka toki myös usein kehui näiden töitä.

Nimimerkki W.P. (todennäköisesti jälleen Weikko Puro) kirjoitti Turun Taideyhdistyksen vuosinäyttelyssä 1919 olleesta Ragnar Ungernin maalauksesta:

Erikoisella hartaudella ja huolella on maalattu Kuivajärven torpan kammarin sisäkuva. Se on oivallinen näyte rakkaudella suoritetusta työstä. Sitä kannattaa voimakas ja yksityiskohtainen muovailu ja selkeä valoarvojen käyttely. [5]

Varsinais-Suomen maakuntakirjassa vuonna 1950 julkaistussa Teodor Schalinin artikkelissa  Ragnar Ungern kertoi Ruovedelle tehdyistä retkistä ja Helvetinkolusta, josta tuli ystäväpiirin suosituin leiripaikka:

Innostuen ja lämmeten kertoilee Ungern vieläkin tuosta toverusten elämästä. Katajista kyhätyn majan yhtenä seinämänä oli kallion kylki. Matkan takaa kylästä oli haettava perunat ja maito, mutta mustakylkisiä, pulskia ahvenia riitti yllin kyllin järvestä, ja miten ne maistuivatkaan hiilloksella tuoreeltaan paistettuina! Jalkaisin patikoitiin peninkulmaiset taipaleet Koverojärvelle, Kuivajärvelle ja muille Kallelan vaelluksilta tutuille seuduille. Maalattua tuli mikä tuli – ajoittain tarmollakin, mutta sisäiset elämykset ja silmän muistamat olivat toistaiseksi tärkeämpiä. [6]

Ilmari Kaijala: Koverolla VI -10
Tussi kartongille
Yksityiskokoelma
Kuva: Tommi Vuorinen

Ilmari Kaijala ei suinkaan ollut ainoa, joka piirsi ja lähetti postikortteja Ruovedeltä kotipuoleen. Hän itse nimittäin sai Ruovedeltä ainakin kaksi uniikkia korttia, joihin Ragnar Ungern oli vesivärein maalannut kuvan ja yhdessä Veikko Puron kanssa kirjoittanut terveiset.

Toisen kortin akvarellin aihe jää hämäräksi, eikä Ruovedellä isketyn postileiman päiväyksestäkään saa selvää. Toisen kortin kuva esittää hykerryttävän elävin värein ja muodoin maalattua pullearintaista kukkoa. Kortin teksti kuuluu:

Terveiset Kuivajärven nuorelta kukolta. Ungern

Täällä on kaikki kuin kultaisessa kartanossa. Terveisii vaan! Veikko

Ei ole tiedossa, miksi Ilmari ei ilmeisesti siis ollut mukana jokaisella ryhmän retkellä. Kesällä 1915 poissaolon syy on saattanut liittyä perheenjäseneen.

Ilmarin saama kukkopostikortti on leimattu Ruovedellä 24.6.1915. Ilmarin isoveli, toimittaja Frans Kaijala oli noin viikkoa aiemmin kuollut lapsuudenkodissaan Paattisilla keuhkotuberkuloosiin.

Jo viisi kuukautta ennen kuolemaansa Frans oli joutunut sairautensa vuoksi vuodepotilaaksi, eikä enää tullut parempaan kuntoon. [7] Voisi hyvin kuvitella, että Ilmari on halunnut kesäretkelle lähtemisen sijasta jäädä veljensä ja muun perheensä tueksi.

Ilmari kuitenkin myöhemmin palasi Ruovedelle vielä monta kertaa, todennäköisesti myös vaimonsa ja lastensa kanssa. Ludvig Wennervirta mainitsee kirjassaan kaksi vuonna 1919 päivättyä piirustusta Kuivajärveltä. [8]

Teksti: Viivi Vuorinen

Jutussa mainitut uniikkipostikortit sisältyvät pieneen korttialbumiin, jota vaalittiin aarteena Ilmari Kaijalan perheessä vuosikymmenten ajan. Sittemmin se on päätynyt Turun kaupungin museopalvelujen hoiviin, entisen Turun museokeskuksen taiteilija-arkiston kokoelmiin. Voit lukea aiheesta hieman lisää tästä lyhyestä jutustani: Taiteilijaelämää ja perhemuistoja

Yllä olevan jutun kirjalliset lähteet:

Viitteet 1 ja 3:
Raimo Aarras: Edwin Lydén. Taidehistoriallisia tutkimuksia 5. Taidehistorian seura. Helsinki 1980. (sivut 36 ja 40)

Viite 2:
Veikko Puro: Punainen huone. Varsinais-Suomen maakuntakirja 1. Turku 1928. (sivut 113, 115–117)

Viite 4:
Turun Sanomat 9.2.1911.

Viite 5:
Turun Sanomat 7.4.1919.

Viite 6:
Teodor Schalin: Ragnar Ungern, turkulainen siveltimen mestari. Varsinais-Suomen maakuntakirja 11. Turku 1950. (sivu 46)

Viite 7:
Turun Sanomat 17.6.1915.

Viite 8:
Ludvig Wennervirta: Mestaripiirtäjä Ilmari Kaijala. Helsinki 1947. (sivu 20)

Paattisten palettia jokivarressa

Ilmari Kaijala: Maisema (mahdollisesti Koskenpää Paattisten Tekkalassa), n. 1910–20-luku
Öljy kankaalle
Yksityiskokoelma

Ilmari Kaijala maalasi ja piirsi mielellään hänelle rakkaita, tuttuja maisemia. Häneltä tunnetaan teoksia mm. Rymättylästä, Paraisilta, Turusta, Naantalista, Raision Kaanaanmaalta ja tietenkin Paattisilta, etenkin Tekkalan kylästä, jossa hän oli syntynyt ja viettänyt lapsuutensa.

Lähes kotitalo Kaijalan vieressä kulkevan Paattistenjoen rantaniityt kuuluivat Ilmarin lapsuuden kesäisiin leikkipaikkoihin. Ei ihme, että ne ja lähistön rakennukset viljelysmaineen päätyivät myöhemmin hänen teoksiinsa.

Jutun ensimmäisenä kuvana olevan maalauksen rakennukset näyttävät sijaitsevan joentörmällä. On kenties myöhäinen syksy. Puut ovat lehdettömiä, taivaalla roikkuu siniharmaita pilviä ja maata peittää ruskankirjava matto. Kuitenkin etualan vetisenvaalea laikku voisi olla häivähdys jääkannestaan irrottautuvaa joenmutkaa. Onko kuvassa sittenkin kevät?

Maalauksen tekopaikka ei ole tiedossa. Tekkalaa ja Kaijalan taidetta hyvin tuntevan Tommi Vuorisen arvion mukaan maalaus saattaisi esittää lähellä Kaijalan taloa sijainneen Koskenpään rakennuksia, mutta mitään varmuutta siitä ei ole. Koskenpää oli aikoinaan osa Arkkilan tilaa ja sittemmin osa Kaijalaa. Nyt Koskenpään rakennuksia ei enää ole olemassa.

Ajatus, että maalaus mahdollisesti esittäisi jotain Paattisilla sijainnutta kohdetta, pohjautuu osaksi siihen, että se on maalattu samankaltaisin värisävyin eli ilmeisesti samalla taiteilijan paletilla kuin jutun toinen maalaus. Sen aiheena on Tekkalan kosken myllyalue. Tieto siitä, että kyseessä on juuri Tekkala, perustuu taulun taakse kirjoitettuun merkintään. Kirjoittaja on todennäköisimmin ollut taiteilija itse, hänen leskensä tai tyttärensä.

Ilmari Kaijala: Mylly Tekkalassa, n. 1915
Öljy kankaalle
Yksityiskokoelma

Tekkalan koskessa on aikoinaan sijainnut kaksi myllyä, Tekkalan ja Auvaisten myllyt. Tommi Vuorisen arvion mukaan maalaus voisi esittää Auvaisten Myllylää ja koskessa olevia riihtä ja myllyrakennuksia. Kuva olisi maalattu Kaijalan talon nurkalta länteen.

Myös Tekkalan kosken myllyt ovat sittemmin kadonneet jokimaisemasta. Jutun ainoassa valokuvassa myllyrakennus vielä häämöttää taustalla. Kuva Paattistenjoessa uivista lapsista on otettu 1930-luvun alkupuoliskolla.

Lapsia uimassa Paattistenjoessa 1930-luvulla. Paikkaa kutsuttiin Matalarannaksi. Taustalla näkyy sittemmin purettu myllyrakennus. Oikealla nauraa Ilmari Kaijalan veljentytär Kaija Kaijala.
Kuva: Yksityiskokoelma/tuntematon kuvaaja

Tässä jutussa nähtävistä maalauksista tunnetuin lienee Ilmarin kotitaloa Kaijalaa esittävä teos 1920-luvulta. Maalauksessa Kaijala nähdään Kemppilänmäen suunnasta. Joenuomaa on hahmoteltu taustalle. Kaijalan päärakennus on L:n muotoinen talo hiukan keskikohdasta oikealle. Siitä Kemppilänmäen suuntaan eli maalaria kohti on kivinavetan katto. Päärakennuksen vasemmalla puolella on maakellarin kattorakennelma. Korkeaa punaista aittaa vasemmalla ei enää ole. 

Tommi Vuorisen mukaan maalauksessa päärakennuksen takana oikealla on Kaijalaan kuuluneita rakennuksia joen varrella, sen länsipuolella. Kyseessä lienee juuri Koskenpää.

Ilmari Kaijala: Kaijalan talo Paattisilla, 1920-luku
Öljy kankaalle
Turun kaupungin taidekokoelma
Kuva: Turun museokeskus/Raakkel Närhi

Teksti: Viivi Vuorinen

Ilmari ja Rymättylän kesät mukana taidejulkaisussa

Rymättylän kirkkoa ukonilmalla esittävä maalaus on yksi monista samaa aihetta käsittelevistä Ilmarin teoksista. Näkymä on ikuistettu Leppäkarin suunnasta. Tämä maalaus ei ole mukana Naantalin taideyhdistyksen julkaisussa, kuten eivät muutkaan tämän blogijutun kuvat.
Ilmari Kaijala: Rymättylän kirkko Leppäkarista ukonilmalla, 1919
Öljy kankaalle
Yksityiskokoelma

Viime syksynä ilmestyi Naantalin taideyhdistyksen julkaisu, joka kertoo Naantalista kuvataiteilijoiden silmin. Raimo Lovion asiantuntevasti toimittama, upeasti kuvitettu ja taitettu  68-sivuinen "taidevihko" on julkaisusarjan Taidekertomuksia Naantalista kolmas osa.

On iloinen asia, että Ilmari Kaijalankin taide tuli huomioiduksi julkaisussa hänen Rymättylä-yhteyksiensä vuoksi. Ilmari vietti Rymättylässä paljon aikaa taidettaan tehden, sillä hänellä oli sukulaissiteitä Rymättylään sekä isän että äidin puolelta. Myös hänen hyvä ystävänsä, taiteilija Emil Rautala, asui siellä kesäisin.

Rymättylän Iso-Kauppilassa vuonna 1944 otetussa kuvassa ovat Aksa Kaijala (toinen vas.), Emil Rautala, Olga Rautala ja Ilmari Kaijala, hänen edessään oikealla Margit Rautala. Kahta muuta henkilöä ei ole toistaiseksi tunnistettu. Ilmari toteutti monet Rymättylä-aiheiset teoksensa juuri Iso-Kauppilan läheisyydessä, sillä hänen sukuaan asui siellä. Kuva on peräisin Ilmarin tyttären Liisan albumista. 
Kuva: Turun museokeskus/tuntematon kuvaaja

Omenapuut on maalattu tiettävästi Iso-Kauppilan puutarhassa Rymättylässä.
Ilmari Kaijala: Kukkivia omenapuita, n. 1930–40-luku
Öljy kankaalle
Yksityiskokoelma

Ilmari Kaijalan ja Emil Rautalan lisäksi kirjassa esitellään Margit Rautala, Unto Kaipainen, Santeri Salokivi, Alvar Aalto, Ragnar Ekelund, Einari Wehmas, Nikolai Lehto, Sulho Sipilä, Greta Hällfors-Sipilä, Lauri Sipilä, J.R. Ekelund, Armas Mikola, Erik Aschan-Rauthovi, Viljo Lehmussaari, Asti Wermanen ja Katri Tätilä.

Sain olla mukana avustamassa pieneltä osin, kun Raimo Lovio laati julkaisuun artikkeliaan, jossa Ilmari on näkyvästi mukana. Myös tästä blogista sekä veljieni Tommin ja Ilppon antamista tiedoista ja kuva-aineistoista oli apua ja iloa artikkelin teossa. Kirjassa on monta upeaa kuvaa Ilmarin töistä. Tässä blogijutussa on kuvia, jotka eivät mahtuneet mukaan julkaisuun.

Kun tämän blogin tarkoitus on nimenomaan vaalia Ilmari Kaijalan taidetta ja hänen muistoaan, ei olisi voinut toivoa parempaa tapaa saada blogin sisältämää tietoa jaettua, myös perinteisen painetun sanan ja kuvan ystäville, hienon taidekirjan myötä.

Naantalin taideyhdistyksen julkaisun kannessa on J. R. Ekelundin teos, joka esittää kylpylän rantaa Naantalissa vuonna 1937.

Teksti: Viivi Vuorinen

Kaijalan kultaiset pellot

Ilmari Kaijala: Puimakone Kaijalan pellolla, n. v. 1915–1930-luku
Öljy kankaalle
Yksityiskokoelma

Ilmari Kaijala oli kotoisin Paattisilta, Tekkalan kylästä. Kuten muutkin Ilmarille läheiset paikat ja seudut, myös Paattisten ja etenkin kotikylän maisemat tallentuivat hänen taiteeseensa. Samoin perheenjäsenet olivat hänelle tärkeitä teosten aiheita läpi elämän. Voit lukea lisää Ilmarin lapsuudenperheestä aiemmasta jutusta.

Tämän jutun pääkuvana on Ilmari Kaijalan maalaus, jossa mies käyttää maamoottorilla toimivaa puimakonetta pellolla. Koneen piipusta nousee savua. Etualalla on kullanhohtoista, punaisen, oranssin, ruskean ja vihreän sävyissä läikehtivää viljaa. Taustalla on tummanvihreä puurivistö peltoaukean reunalla. Maalauksen tunnelma hohkaa syyskesän ja elonkorjuussa pauhaavan koneen lämpöä.

Maisema on tunnistettu Tekkalan kylässä sijainneen Kaijalan tilan pelloksi, jonka taustalla häämöttää Häjynojan puita ja Pikku-Perkkiön mäkeä. Näkymä on säilynyt samankaltaisena nykypäivään asti.

On todennäköistä, että maalauksen puimakonetta käyttävä mies on jompikumpi Ilmarin maanviljelijäveljistä, Kaino tai Into. He asuivat ja työskentelivät vierekkäisissä taloissa Kaijalassa vuodesta 1925 lähtien, kun Kainolle lohkottiin kantatalosta oma tilansa, Kaijalan Itätalo.

Maamoottorilla toimivat puimakoneet tulivat Paattisilla käyttöön vuoden 1915 tienoilla.* Kaijalan suvussa on säilynyt muistitietoa kuvassa olevan kaltaisesta punaisesta puimakoneesta, jota säilytettiin ladossa Kaijalan pellolla. Kone oli käytössä vielä 1960-luvulla. Se piti kauheaa ääntä, ja lapsia kiellettiin ankarasti menemästä sen lähelle.

Turun museokeskuksen hallinnoimassa Turun kaupungin taidekokoelmassa on Ilmarin piirtämä luonnos, joka selvästi esittää samaa maalauksen aiheeksi päätynyttä puimakonetta. Luonnoksessa on erotettavissa ainakin kaksi työskentelevää miestä. Ehkäpä juuri Into ja Kaino? Kuvan keskellä olevalla hahmolla on samanmallinen hattu kuin Ilmarin maalaamassa muotokuvassa veljesten isästä Joosepista. Voi siis spekuloida, onko luonnoksessa sittenkin Jooseppi, vai onko jommallakummalla hänen maanviljelijäpojistaan isältä peritty hattu päässään.

Ilmari Kaijala: Puimakone (luonnos), n. v. 1915–1930-luku
Hiili paperille
Turun kaupungin taidekokoelma
Kuva: Turun museokeskus

 

Lisäys 13.10.2021:

Maalausta eilen ensi kertaa lähietäisyydeltä tarkastellut Tommi Vuorinen huomasi, että siinäkin itse asiassa on kaksi ihmishahmoa. Toinen, tämän kirjoittajalta aiemmin huomaamatta jäänyt, on aivan kuvan oikeassa laidassa ja näyttää pitelevän jonkinlaista pitkävartista työkalua.

Teksti: Viivi Vuorinen

*Vilho Poson artikkeli "Maaseudun työvuosi Poson tilalla", s. 38, kirjassa Paattisten taloja ja tarinoita. Paattisten kulttuurimaisema ja vanhat rakennukset. Varsinais-Suomen rakennuskulttuuri 14. Toim. Sanna Kupila, 2009.

Taiteilijaelämää ja perhemuistoja

Ilmari Kaijalan piirtämä uniikkipostikortti on vuodelta 1911. Teksti kuuluu: "Terveisiä Turusta! A. E-d hälsar." Nimilyhenne viittaa Alexandra Englundiin, jonka perustamassa hattukaupassa Ilmarin puoliso Aksa työskenteli nuoruudestaan lähtien.
Kortti kuuluu lahjoituskokonaisuuteen, jonka Turun museokeskus sai vuonna 2017.
Kuva: Turun museokeskus/Viivi Vuorinen

Turun museokeskus sai nelisen vuotta sitten kokoelmiinsa lahjoituksena kokonaisuuden, jossa oli Ilmari Kaijalan tyttären Liisan aikoinaan omistamia valokuva-albumeja, leikekirjoja, muistivihkoja, muuta arkistomateriaalia ja joitakin taideteoksia. Minulla oli onni olla juuri silloin Museokeskuksessa töissä kokoelmatutkijana, ja sain tehtäväkseni tämän aarteen luetteloinnin. 

Tämän jutun kuvana on pieni näyte lahjoitukseen sisältyneistä helmistä. Kirjoitin kokoelmasta aikoinaan myös kattavan jutun Museokeskuksen kokoelmablogiin, joka on sittemmin taidettu lopettaa tai kenties väliaikaisesti sulkea. Jos se vielä ilmestyy verkkoon, lisään linkin juttuuni tänne.

Teksti: Viivi Vuorinen